tiistai 4. maaliskuuta 2014

Crossfit Open workout 14.1

Sunnuntain treenit
Crossfit Open workout 14.1
10 minute amrap
30 double unders
15 power snatch 35 kg
Tulos: 5 rounds and 4 double unders (229 reps)

Openien ensimmäinen laji takana (sunnuntaina tehty) ja seuraavaa odotellessa. Tulos oli sinänsä tavoitteessa eli pääsin kuudennelle kierrokselle mutta mitään itsensä ylittämisen tunteita ei tullut. Laji oli mielestäni erittäin hyvä avaus Openeille, klassinen kahden liikkeen treeni joka mittasi todella koneiston kuntoa ja tietenkin myös tuplahypyt on liikkeenä semmoinen et jos osaat niin lähdet ihan hyvillä mielin tekemään, mut jos et saa yhtään tehtyä niin voin kuvitella että pikkaisen masentaa tällä hetkellä.





Treeni lähti mulla kohtuullisen terhakasti liikkeelle, tein rauhallisella tahdilla ekan kierroksen tempaukset putkeen ja panostin jokaisessa toistossa täyteen liikelaajuuteen, sillä en halunnut tehdä yhtään no reppiä. Ekat tempaukset menivät siis kohtuullisen kevyesti ja samoin ensimmäisen kierroksen hypyt menivät yhtä stiplua lukuunottamatta vaikeuksitta.

Kakkoskierroksessa tulikin yhtä-äkkiä pienimuotoinen välikuolema ja oli pakko katkaista sarja kahteen osaan eli tein ensin kahdeksan putkeen ja sen jälkeen pienen puuskutuksen jälkeen seitsemän. Jälkikäteen hieman harmitti kun tavoitteena oli tehdä kaksi ekaa kierrosta katkeamatta.

Loppukierrokset olivatkin jo enemmän tai vähemmän tuskaa. Tempaukset alkoivat tuntua todella raskaalta ja videoltakin huomaan, että selän tuki hävisi kokonaan ja muutama toisto meni kunnon kissanselkä-tyylillä. Ei hyvä. Sain kuitenkin pidettyä kohtuullisen hyvin tasaisen tahdin loppuun asti ja kerkesin juuri ja juuri aloittamaan kuudennen kierroksen kun aika loppui kesken.

Treeni oli kuitenkin hyvä ja kohtuullisen tyytyväinen olen tulokseenkin. Harmittamaan jäi ainoastaan toi pieni välikuolema ja selän tuen menettäminen. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan lajiin.

Reebok Crossfit Games Open 14.1 (video suorituksesta)





Kovimman tuloksen nakutti Dan Bailey jonka 461 toistoa on jäätävän kova. Jaetulla kakkossijalla 450 toistolla on Craig Kenney ja Drew Shambling, jotka ovat mulle tuntemattomia kavereita. Kolminkertainen mestari Rich Froning, ehkä hieman yllättäen, vasta neljäntenä.

Maailma (miehet)

 (1)Dan Bailey1 (461)--------
2 (2)Craig Kenney2 (450)--------
2 (2)Drew Shamblin2 (450)--------
4 (4)Rich Froning4 (444)--------
5 (5)Brent Fikowski5 (443)  --------

Naisissa Samantha Briggs dominoi täysin 472 toistolla. Loukkaantumisista kärsineen Thorisdottirin (meikäläisen suosikki) sijoitus oli 20. maailmassa ja neljäs euroopassa.

Maailma (naiset)

1 (1)Samantha Briggs1 (472)--------
2 (2)Tracy Hutt2 (445)--------
2 (2)Rory Zambard2 (445)--------
4 (4)Jasmine Dever4 (441)--------
5 (5)Jolaine Bloom5 (436)------

Suomessa tuloslistalla ehkä isoin huomio on Mikko Salon tuloksen puuttuminen. Heräilin viime yönä pariin otteeseen kurkkaamaan josko se tulos olisi tullut sinne mutta petyin joka kerta. Vieläkin toivon että se tulos sinne jostain tupsahtaa. 

Suomesta miehissä kovimman tuloksen nakutti Jonne Koski jolla komeat 414 toistoa kasassa. Jonne Kosken suorituksia seuraan suurennuslasilla. Olisi hienoa nähdä hänet Gameseissa. Hän on ensimmäisen lajin jälkeen hienosti euroopan kakkonen.

Suomi (miehet)

1 (1)Jonne Koski1 (414)--------
2 (2)Nico Smedroos2 (373)--------
3 (3)Matti Knaapi3 (358)--------
4 (4)Olli Aho4 (352)--------
4 (4)Tuomo Liukkonen4 (352)--------

Eurooppa (miehet)

COmPETITOR
WORKOUT
1
WORKOUT
2
WORKOUT
3
WORKOUT
4
WORKOUT
5
1 (1)Sigurður Þrastarson1 (417)--------
2 (2)Jonne Koski2 (414)--------
3 (3)Jakob Magnusson3 (406)--------
4 (4)Frederik Aegidius4 (405)--------
4 (4)Joshua Butler4 (405)--------

Suomi (naiset)

Naisissa piikkipaikan otti Winter War-kakkonen Emilia Leppänen. WW:t voittanut Saara Laaksonen löytyi sijalta 4.
COMPETITOR
WORKOUT
1
WORKOUT
2
WORKOUT
3
WORKOUT
4
WORKOUT
5
1 (1)Emilia Leppänen1 (358)--------
2 (2)Sari Rautiala2 (352)--------
3 (3)Maarit Luoto3 (349)--------
4 (4)Saara Laaksonen4 (335)--------
5 (5)Emilia Eklund5 (333)--------



Tulokset kopioitu surutta täältä










2 kommenttia:

  1. Ootko Mikko Salosta saanut mitään tietoa? Harmi jos ei osallistu kisoihin..

    VastaaPoista
  2. En oo kyllä löytänyt mistään tiedonmurustakaan tai edes huhuja :). Kaipa se on uskottava et kisat jää väliin. No kaikki toivo muihin suomalaisiin!

    VastaaPoista